Lapsuuteni jouluun 50- luvulla kaukana Kainuussa valmistauduttiin kodin puhdistamisella, täydellinen suursiivous oli äidin tapana. Kaiken piti olla puhdasta, verhoista mattoihin. Jouluruokien valmistelu aloitettiin ajoissa - leivottiin, paistettiin ja keitettiin, valmiita jouluruokia ei ostettu. Lahjoja tehtiin mahdollisimman paljon itse. Usein meillä lapsilla oli vaikeaa pitää touhumme toisiltamme salassa, sekin kuului joulun kihelmöivään odotukseen. Isi haki kuusen, jonka oli jo kesällä valinnut ja kuusi koristeltiin jokaisena jouluna aina samoilla koristeilla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vähän ennen joulua alkoi kodin lattialta löytyä pieniä hopeisia tähtiä ja siitä tiesin jo pienenä, että joulu oli ovella. Amerikan täti oli lähettänyt joulupaketin, josta tähdet olivat karisseet. Paketti oli yksi joulun kohokohdista lapsuudessani. Äiti piilotti paketin aina samaan yläkaappiin ja kävin kurkistelemassa ja hypistelemässä sitä monta kertaa ennen jouluaattoa. Muistan vieläkin tuoksun ja kauniisti pakatut lahjat. Täti lähetti meille tytöille kauniita mekkoja ja pieniä jouluherkkuja, kahvia taisi tulla aina.

Aattoillalla joulusaunassa meidät lapset pestiin ja kylvetettiin vastan kanssa. Istuimme nöyrästi rivissä, me kolme sisarusta, kun hiukset pestiin. Ruokailu tuntui aina pitkältä, ilta hämärtyi ja joulupukkia odotettiin hartaasti. Kurkistelimme ikkunasta milloin näkyisi valoa pihalla, kuuntelimme milloin kuuluisi kopinaa eteisestä.  Ihmettelin miksi isillä juuri silloin sattui olemaan asiaa ulos kun joulupukki kävi meillä, harmitti kun isi ei nähnyt pukkia. Vuosien myötä pukki alkoi näyttää naapurin sedältä tai muuten tutulta, yhtäkaikki joulupukin tulo oli ja on aina yhtä jännittävää. Pukki pyysi meitä laulamaan ensin, sitten jaettiin lahjat ja pääsin aukomaan ihania paketteja, joiden papereista irtosi pieniä hopeisia tähtiä.

Riemulla ei ollut rajoja kun eräänä jouluna löysin Amerikan paketista nuken. Saimme kaikki siskokset samanlaiset, minun nukellani oli vaaleapunainen mekko ja pitkät tummat kiharaiset hiukset. Nukke on aarteeni, tämä 50- luvun lopulla Suomeen saapunut nukke on kulkenut matkassani aina. Kun muistelen lapsuuteni jouluja, tulee mieleen myös ukin kanssa tehdyt kirkkomatkat ja tapaninpäivän rekiretket. Tähdet tuikkivat taivaalla, kun ajoimme pakkasessa hevoskyydillä kirkkoon. Meidät käärittiin paksuihin peittoihin, istuimme reessä ukin vieressä, taisi uni tulla silmään paluumatkalla. Ukin luona ollessamme saunoimme savusaunassa. Siellä tuoksui hyvältä, saunassa oli maalattia, pimeää, vain pieni kynttilänpätkä tai öljylamppu ikkunalla toi valoa. Vähän nokisina kömmimme lopulta nukkumaan.

Joulu on taas tulossa, siihen liittyy paljon hyviä ja kauniita muistoja lapsuuden maisemista. Omat vanhempani, Amerikan täti ja ukki ovat jo kuolleet, mutta heiltä saamani perintö on osaltaan muokannut meidän perheemme joulutapoja. Olisipa ihanaa päästä jouluna savusaunaan ja ajaa hevoskyydillä joulukirkkoon lasten kanssa. Joulu syntyy lasten riemusta ja yhdessäolosta. Lapset ja lapsenlapset odottavatkin joka joulu samoja rituaaleja, ruokapöydässä täytyy olla perinteiset ruuat, kuusi koristellaan aattoaamuna ja joulusaunassa käydään ennen joulurauhan julistamista. Joulupäivällinen kestää lasten mielestä aina liian kauan, joulupukkia odotellaan hartaasti ja aattoiltana istutaan yhdessä yömyöhään nauttimassa joulusta.

Pienet hopeiset tähdet taivaalla tuovat mieleeni vuosien takaiset lapsuuteni joulut ja Amerikan paketin hopeapaperiset tähdet.

Irma Marttila

Uutispäivä Demari

22.12.2005