"Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain...", laulaa naiskuoro viimeisenä työpäivänä. Halataan, itketään ja jaetaan yhteinen murhe. Tehdassali hiljenee, valot ja koneet sammuvat. Karoliinan, Tuulan ja Raijan tarina on raadollisen tosi. "Tupakkatytöt" kertoo keväällä 2004 toimintansa lakkauttaneen Amer-tupakka Oy:n tehtaan naisista. Elokuvassa seurataan kolmen naisen elämää lähes kahden vuoden ajan näyttäen tunteiden ja elämän kautta, mitä irtisanotuille naisille oikeasti tapahtuu. Karoliina, Tuula ja Raija ovat erityisen rohkeita, kun ovat antaneet tarinansa julkisuuteen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Elokuvan koskettavin kohta on kun hieman yli kolmekymppinen Karoliina itkee ja nauraa samanaikaisesti, miettii tuleeko hänestä lakumummo? Karoliina on lakumyyjänä muutaman kerran viikossa ja lounaan syömisen jälkeen mennäänkin jo miinukselle tuloissa. Karoliina on ajettu ahtaalle, ei tarvitse olla edes keski-iän ylittänyt, kun työnsaanti vaikeutuu. Mitkä ovat selviytymiskeinot, kun pitkäaikainen työpaikka menee alta? Mikä on kouluttamattomien naisten mahdollisuus selvitä takaisin työmarkkinoille? Elämää varjostaa sosiaalinen häpeä. Mistä löytyy toimeentulo kun töitä tarjotaan kaksikymppisille kaunottarille, joilla on kolmenkymmenen vuoden kokemus? Tarpeettomuus halvaannuttaa ja vie helposti pohjan elämältä.

 

Elokuvassa ja varmasti myös todellisuudessa kursseja käydään kurssien vuoksi. Tehdastyöntekijöistä koulutettaisiin mieluiten hoiva-alan ammattilaisia. Muita työnsaantia edistäviä kursseja ei järjestetä. Mikä on valtion harjoittaman työvoimapolitiikan päämäärä? Nämä naiset oppivat tuntemaan byrokratian koukerot.

"Olen työtön" sitä ei ole helppoa sanoa ääneen kadulla tavatulle tutulle. Yleensä elämässä ongelmat kasaantuvat ja tuntuvat rankemmilta kuin ovatkaan. Millä täyttää tyhjä päivä, työtä ja työtovereita osaa arvostaa aivan uudella tavalla kun ne on menetetty. Tarja Mattilan elokuva on koskettava ja ajankohtainen, mitä Perloksen naiset miettivät tänään? Elokuva tarjoaa samastumiskohteen myös monelle pätkätyöläiselle.

 

Elokuvan naisille paras tuki ovat lapset, perhe ja ystävät. Aitous, lämpö ja huumori elävät, kun naiset käyvät yhdessä uimassa, lenkillä ja työelämäkursseilla. Hersyvää huumoria oli uimahallikohtauksessa, puntarilla käynnissä - työttömyys saattaa myös lihottaa, kun säännöllinen liikunta loppuu. Uskon ja toivon, että nämä naiset selviävät hurtilla huumorillaan elämässä, he eivät ole yksin, heillä on tuki toisistaan. Ystävät ovat kullanarvoisia.

 

Irma Marttila

Stadin Ruusu 1/2007