Tänään on taas kaunis aurinkoinen päivä, hieman kylmempää on kuin eilen. Huomenna on odotettavissa pieniä virpojia, suklaamunat odottavat jo virpojia. Muistan, että lapsena sain vatkata ja hämmentää mämmiseosta ulkona, kylmässä, mämmi piti saada kylmäksi ennen paistamista ja kyllä se äidin tekemä mämmi oli hyvää. Yritin tänään etsiä mämmireseptiä – ei löytynyt. Omille lapsilleni kerroin pääsiäisen aikoihin tarinaa mummelikanasta ja ennen sen loppumista lapset nukahtivat ja yhä edelleen sillointällöin kyselevät, että miten se mummelitarina oikein päättyi? Pieninä lapset kävivät tietysti virpomassa lähinaapureissa ja saivat korillisen nameja, ne jaettiin kristillisesti tasan ja herkuttelu alkoi! Lapsille tehtiin ja tehdään edelleen pääsiäispesät, ne piilotetaan ja etsiminen vihjelappujen kanssa on aina yhtä jännittävää. Mistä se pesä löytyy ja mitä sen sisällä tänä pääsiäisenä on? Ruokapöytä katettiin ja katetaan kauniiksi ja ruokaan täytyy löytyä keltaisia sävyjä. Pääsiäismessun katsovat kaikki, jotka hereillä pysyvät. Mämmiä en ole tehnyt koskaan omassa kodissa. Nykyään meillä on taas omia pieniä virpojia – lapsenlapsia ja pesiä piilotellaan viikon kuluttua. Minkälaisia pääsiäisperinteitä teidän perheessänne on? Irma