Olin tänään elokuvissa Amandan kanssa, kävimme katsomassa Pariisin Varpusta.

Pariisin varpusessa pääosaa näyttelevä Marion Cotillard oli upea roolissaan, hänen muuntautumisensa nuoresta naisesta kuolinvuoteella makaavaksi ihmisraunioksi oli käsittämättömän hienosti tehty.

Uskomattoman surullinen oli pienen Edithin alkutaival ja itsetuhoisuus säilyi elämänloppuun tällä pienellä varpusella. Onneksi tämä lapsi oli siunattu jumalaisella lauluäänellä – se oli hänen onnensa. Hienoa, että elokuvassa oli paljon musiikkia ja viimeinen laulu - En kadu mitään – sai kyyneliin. Ainoa moite on se, että elokuva pomppii aikajaksosta toiseen, vuosiluvut auttavat kärryillä pysymisessä. Kyllä on elämä hyvin eletty jos voi elämänlopussa laulaa pienen varpusen tavoin ... en kadu mitään!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Edithin lapsuus ei ollut onnellinen, elämä ei ollut turvallista. Onneksi Edith Piaf hän on syntynyt, elänyt ja jättänyt meille kaikki ne upeat laulut! Lauluissa kuuluu eletty elämä – loppu oli aivan uskomaton!   Amanda tykkäsi myös elokuvasta.

Elokuvan tunnelmia oli mukava miettiä illalla rauhassa saunanlauteilla - olen intohimoinen saunoja, se on minun rentoutumiskeinoni. Saunassa syntyy hyviä ajatuksia ja ideoita! Irma