Onko sinulla muistoja - jotka liittyvät perjantaihin ja 13:een päivään?

Minulla on yksi todella henkilökohtainen kokemus - äitini on kertonut tarinaa minun syntymisestäni. Perheeni asui Kajaanin liepeillä, Jormuan kylässä ( on kuulunut jo vuosia Kajaaniin) ja kun synnyttämisen aika läheni, äiti matkusti linja-autolla Kajaaniin siskonsa luokse odottamaan h-hetkeä. Päivä oli perjantai 13. joulukuuta ja taikauskoisena äiti toivoi hartaasti, etten syntyisi tuona onnettomuuden päivänä, hän toivoi minun syntyvän seuraavana päivänä. Niinpä äitini käveli Kajaanin kaupungin katuja tuona talvisena yönä ja ajatteli mennä sairaalaan heti seuraavan päivän alkutunneilla 14. joulukuuta. Ei onnistunut, ei auttanut mikään - synnyin perjantaina 13.joulukuuta klo 23.47 -eli 13 minuuttia vaille klo 24. Onneksi en syntynyt talviselle Kajaanin kadulle! Semmoinen oli elämäni alku - eli 13.12 oli minulle onnenpäivä.

Tänään on vietetty myös tapaturmapäivää, eniten vahinkoja tapahtuu kotona. Katso täältä tarinaa ao aiheesta. Toivon teille kaikille oikein turvallista loppupäivää ja ihanan lämpöistä viikonloppua! Olen sopinut jo, että menen sunnuntaina katsomaan elokuvaa Pariisin varpunen, yhdessä lapsenlapseni kanssa. Huomenna yritän olla ulkona niinpaljon kuin mahdollista. Krassin- ja auringonkukansiemenet ovat jo itäneet - täytyy varjella ja hoitaa niitä hyvin. Irma