Tulipa mieleen Kajaanin matka viime kesältä. Kävin siskoni kanssa kunnostamassa äidin ja isin hautaa ,veimme sinne myös kauniita kukkia kesäksi. Oli mukavaa palata kaksistaan kotiseudulle ja muistella menneitä. Meillä on ikäeroa viisi vuotta, lapsuusmuistot ovat erilaisia vaikka olemme siskoksia. No kun Kainuuseen mentiin, oli pakko mennä katsomaan naapurin "Ainoa", olimme paljon tekemisissä lapsuudessa. Me lapset leikimme yhdessä, oltiin yötä toistemme luona, kävimme samaa kouluakin. (Nimi on muutettu, mutta onnea kaikki Ainot)

Kun saavuimme talolle, ovi oli lukossa ja oven tuli avaamaan outo naishenkilö. Hän esittäytyi kodinhoitajaksi. "Aino" istui kiikkutuolissa, tuskin tunsimme hänet, oli vanhentunut niin kovasti, eikä hänkään muistanut meitä. Kodinhoitaja oli antanut lääkkeet ja tarjosi ruokaa, joka ei maistunut. Hän pyysi meitä lukitsemaan oven kun poistumme. Aikamme juteltiin ja muisteltiin vanhoja aikoja. Kyllä tuntui pahalta jättää tämä tuttu ihminen yksin omaan taloonsa lukkojen taakse. Kuka olisi seuraava, joka tulisi häntä katsomaan? Kodinhoitajako seuraavana päivänä, vaiko joku lapsista? Kun seuraavan kerran menen Kajaaniin,  käyn hänen luonaan. Saa nähdä näkeekö tämä yksinäinen naapuri vielä ensi kesän? Toivon, että lapset menevät hänen luokseen äitienpäivänä. Irma Marttila