764719.jpg

Terveiset helteisestä Ateenasta - palasin sieltä aikaisin tänä aamuna ja päivä on mennyt lepäämiseen, laukkujen purkamiseen, postin tutkimiseen ja tietysti saunomiseen. Mieli on haikea, jäihän sinne Ateenaan osa perhettä!

Tiistaisin "Ateenan kodin" lähikatu suljetaan liikenteeltä ja kadulla myydään hedelmiä, vihanneksia , kalaa ja kukkia. Tarjolla on myös vaatteita. Ehdin käydä Annun kanssa kaksi kertaa torilla ostamassa hedelmiä, olivat huomattavasti halvempia kuin Suomessa ja tietysti tuoreita. (alvi on siellä 9%) Tuliaisina ystävät ja kotimiehet saavat mm oliiveja ja hunajaa.

764699.jpg

Tässä ostoksia - korintin rypäleet olivat erityisen ihania ja mustikan kokoisia. En ole niitä ennen syönyt! Kuvassa on myös luumuja, päärynä, sitruunoita ja aprikooseja.

764700.jpg

Ateenassa panostetaan innolla kierrätykseen ja ympäristöasiohin. Metalliromua keräävä auto kiertelee kaupungilla, metron rakentamisen jälkeen on aloitettu joukkoliikenteen kehittäminen. Televisiossa on aloitettu lapsille ja nuorille tarkoitettu ympäristötietoisku. Se ilahdutti suuresti minua. Katujen varsilla on runsaasti puita ja taloja rakennettaessa säästetään ja suojellaan puita. Tämä appelsiinipuu oli lähikadulla.

764698.jpg

Tässä kuvassa on herkullisia täytettyjä tomaatteja ja paprikoita, lisukkeena perunoita. Yläpuolella näkyy myös kotitekoinen pizza. Nämä ihanat herkut on valmistanut Georgia ja ne olivat mielestäni parasta herkkua koko matkalla. Samoin muistelen kaiholla tomaattipihvejä. Lämpimät kiitokset Georgia ja terveiset täältä Helsingistä! Irma