Tänä aamuna oli vain 5 astetta lämmintä, kun heräsin. Säätilan mukaan olisi voinut olla syyskuun loppu. Sisäkukat ovat vielä ulkona ja piti heti tarkistaa ovatko raukat hengissä. Hyvissä voimissa olivat, kukat tykkäävät olla ulkona - ilma on siellä kosteampaa kuin sisällä. Alla olevassa kuvassa kukkii St Paulia, eli Paavalinkukka. Toivottavasti kukkii sisälläkin yhtä ahkerasti. Täytyy ne kukat varmaan sisälle ottaa, etteivät palellu. Viikonloppuna aion touhuta pikkuisessa puutarhassani. Sain ystävältä ukkomansikan rönsyjä/taimia, istutan ne puiden juurille -ukkomansikka on hyvä peitekasvi. Tämän idean sain japanilaisesta puutarhasta.

              866234.jpg

Tänään on satanut ja paistanut, mitähän mahtaa tulla taivaalta viikonloppuna? Onko täälläkin jo hallanvaara, ennustiko eilinen raekuuro kylmiä kelejä? Toivottelen oikein hyvää ja leppoisaa viikonloppua! Irma