Surullisia asioita oli eilen lehdessä - nuori äiti otti vauvansa mukaan festareille ja ilta päättyi onnettomasti, äiti putkaan ja lapsi sosiaaliviranomaisten käsiin. Päihteidenkäyttö on vakava ongelma lapsiperheessä, nykyään naisten alkoholinkäyttö on yhä useammin huostaanottojen syy. Miksi naisten/ äitien alkoholinkäyttö on lisääntynyt roimasti? Kuuntelin radiota eilen ja siellä kerrottiin, että jo 20-vuotiaat kyselevät apua juomisongelmaansa. Kesän jälkeen jonot ovat pitkät ja apua ei tule heti.

                                            

                                           785141.jpg                                           

 

Tässä on kuva Työläisäiti- patsaasta, otin sen joku aika sitten. Patsas on minusta yksi parhaista, mitä olen nähnyt. Lapsiperheet tarvitsevat ympärilleen tukiverkon ja lapsen on parempi olla turvallisella hoitajalla kun läträtään viinan kanssa terassilla ja festareilla. Ei se elämä aina helppoa ole, mutta autetaan toisiamme ja pidetään huoli lapsista. Siltikin aurinkoista elokuun ensimmäistä päivää. Irma