Vaalipuheissaan yksi herramies lupaili 500 euron palkanlisää ja sehän sai matalapalkkaiset naiset liikkeelle!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eipä tullutkaan euroja - tyhjiä olivat lupaukset. Minulla on semmoinen hytinä, että tästä ei hyvää seuraa. Luokanopettajaliitto hioo jo lakkoaseitaan ja on valmis työtaistelutoimiin turvatakseen palkkakehityksensä parhaillaan meneillä olevissa tuloneuvotteluissa. Liitto muistuttaa tiedotteessaan, että opettajien etujärjestön OAJ:n järjestökuvatutkimuksen mukaan luokanopettajat ovat perusopetuksen opettajista tyytymättömimpiä ansiotasoonsa sekä kaikkein valmiimpia lakkoon. Opettajat vaativat osansa hallituksen lupaamasta korkeasti koulutetuille naisvaltaisille aloille suunnatusta palkkatukisummasta. Luokanopettajat katsovat, että "näin he voivat nousta ylös koulutettujen, vastuullisessa työssä toimivien, palkkakuopasta ja myös opetusalan palkkakuopasta". Peruskoulun luokanopettajan lähtöpalkka on 2 065 euroa, mikä on liiton mielestä surkea koulutukseen ja työn vastuullisuuteen nähden.

 

Se on aivan päivänselvää, että lastentarhanopettajat, lasten-, sairaan- ja lähihoitajat eivät jää sivusta katselemaan. Tiedän päivähoidon henkilöstön palkan ja kuopassa ollaan mekin. Tämä on matalapalkkaisten naisten yhteinen juttu. Jos yksi ammattiryhmä saa korotuksia, sitä ovat kaikki vailla ja kaikki sitä tarvitsevat. Vaalilupaukset pyöräyttävät täydellisen rumban käyntiin. Irma