Viime aikoina on puhuttu sotalapsista ja siitä mitä lapset ovat joutuneet kokemaan muuttaessaan vieraaseen kulttuuriin. Toisen talvisodan aikana yli 70 000 suomalaista lasta siirrettiin läntisiin naapurimaihin turvaan sodan jaloista. Se on ollut rankka kokemus lapsille ja vanhemmille. Tästä kipeästä aiheesta on tehty myös hyviä elokuvia.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sotalapset ovat pyörineet ajatuksissa, kun olen lukenut perheistä ja adoptiolapsista. Näillä lapsilla on varmasti samanlaisia kokemuksia kuin sotalapsilla. Adoptiolapset joutuvat pois omasta kotimaastaan ja kulttuuristaan. Uudessa pohjoisessa kotimaassa on erilainen kieli, ruoka, ilmasto - oma suku ei ole turvana eikä tukena.

 

Lapsi tarvitsee uuden äidin ja isän täydellisen sitoutumisen vanhemmuuteen, jotta hänellä on mahdollisuus "kotoutua" uuteen kotiin ja kulttuuriin? Koti tulee rauhoittaa, jotta lapsella on aikaa ja mahdollisuus tutustua uusiin vanhempiinsa ja mahdollisiin sisaruksiin. Hellyydellä ja rakkaudella voi lapsen luottamuksen saavuttaa, se ei kuitenkaan tapahdu viikossa eikä parissa. Lapsella on omat kokemuksensa, mitä lapsen mielessä pyörii, mitä hän on nähnyt elämänsä aikana?

Kiintymyksellä on suuri merkitys erityisesti varhaislapsuudessa, mutta myös koko lapsuuden ajan aikuisikään saakka. Vanhempien täytyy rauhoittua elämään lapsen kanssa, heidän on tutustuttava toisiinsa!

Lapselle on tärkeää saada puhua omaa äidinkieltään, hyvin hallittu äidinkieli edistää myös uuden kielen oppimista. Toivon onnea ja iloa näille uusille perheille, teillä on suuri vastuu pienen lapsen elämästä ja hyvinvoinnista.

 

                   924725.jpg

Onko sinun ystäväpiirissäsi sotalapsia? Oma koti on kullankallis! Irma