Tällä viikolla olen kirjoitellut blogiin lapsen elämästä. Äitinä, isoäitinä ja päivähoidon ammattilaisena tiedän mitä arjesta selviäminen nykyään on. Lapsen hyvinvointi on numero 1 - sen tulee olla kirkkaana mielessä kaikilla, sekä virkamiehillä että päättäjillä. Päivähoidon, lastensuojelun, perheneuvolan ja opetuksen henkilöstöresurrssit ovat tiukat. Lapsiryhmät koulussa ja päiväkodissa ovat suuret. Työtä on yllinkyllin, kun sijaisia ja pätevää henkilökuntaa on nykyään vaikea saada. Ammattitaitoisella ja motivoituneella henkilöstöllä on suuri rooli palveluiden vaikuttavuudessa. Pienten lasten murheet eivät ole pieniä, niihin täytyy suhtautua vakavasti ja jonot terapiaan täytyy purkaa pikimmiten.

Oma koti on kullankallis. Lapset kaipaavat läheisyyttä, turvallisuutta ja syliä. Rakkaus ja rajat tuovat turvan ja hyvänolon lapselle.

                 939104.jpg

Tässä kuvassa pikkuinen Amanda leikkii kauniilla kivillä ja muilla pienillä tavaroilla. Pikku sisko yrittää tulla mukaan, mutta on liian pieni tähän leikkiin. Syksyistä, aurinkoista viikonloppua toivottelee. Irma

Ps. Ehkä lapsi katsoessaan minuun näkee sen lapsen, joka joskus olin. Ja on kuin olisin jotakin saanut anteeksi. Risto Rasa