Tämmöisen uutisen luin sunnuntaina. Ministerin mielestä Aasian halpamaiden vetovoiman kasvulla on rajansa. Ministerin mukaan jo nyt esimerkiksi Kiinassa on nähtävissä, että työvoimakustannukset ovat nousussa ja työtä on siirtynyt sieltä Vietnamiin ja Filippiineille. Ministeri katsoi keskustan Verkkolehti Apilan haastattelussa, että työperäistä maahanmuuttoa ei pitäisi edistää, vaan mieluummin antaa sellaisen työn siirtyä maan rajojen ulkopuolelle, jolle ei Suomesta löydy tekijöitä.

 

Onkohan tämä ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jossa työperäisen maahanmuuton edistäminen on yksi päälinjauksista? Ministerin logiikalla olisi viisaampaa siirtää Suomesta maataloustuotantoa Viroon, kuin tuoda Virosta maatalouslomittajia tänne. Kansainvälinen työnjako toteutuu markkinoiden ja kilpailun kautta. Suomessakin talous on kasvanut voimakkaasti, vaikka meiltä on siirretty runsaasti työpaikkoja halvan työvoiman maihin, toteaa ministeri Apilassa.

 

Puhaltavatko uudet aaallot Suomessa uuden hallituksen myötä - viedäänkö sairaat, vanhukset, koululaiset ja päivähoidossa olevat lapset hoitoon ulkomaille kun työvoimaa ei täältä löydy?? Ei kai eilen ollut aprillipäivä! Tosi omituisia ajatuksia tällä ministerillä. Saako maan valita vapaasti? Irma