Kelan tutkimusosaston tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten mielipiteitä tuloeroista, köyhyyden syistä, verotuksesta, tulonsiirroista ja palveluista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Enemmistö suomalaisista pitää tutkimuksen mukaan nykyisiä palkkaeroja liian suurina. Todelliset palkkaerot ovat kuitenkin vielä suurempia kuin enemmistö tutkimukseen vastanneista kansalaisista osasi edes kuvitella. Noin 65 % vastanneista kannattaa veroprogression kiristämistä niin, että suurituloisten maksettavaksi tulisi nykyistä suurempi osa verotuloista.

 

Vaikka suomalaiset pitävät verotuksen nykytasoa kireänä, maksuhalukkuutta löytyy, jos verotuloilla rahoitetaan sosiaaliturvaa ja palveluja. Suomalaisista 40 % olisi valmis maksamaan kympin lisää kuussa, jos sillä nostettaisiin työmarkkinatukea 600 euroon. Vain 32 % vastanneista on valmis alentamaan verotusta julkisten palvelujen kustannuksella.

 

Eilen Ilta-Sanomissa oli hyvä juttu- He ansaitsevat vähiten!

Suomalaisten keskiansio on 2 566 euroa kuukaudessa ja mm sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, lastenhoitajat, lastentarhanopettajat, siivoojat ja perhepäivähoitajat ansaitsevat reilusti vähemmän. Eipä ihme jos näistä työntekijöistä alkaa olla pula. Vanhukset ja lapset tässä kärsivät ensimmäisinä. Järkyttäviä uutisia kuuluu Kemistä, vanhukset jäävät "heitteille". Nyt on tekojen ja lupausten lunastamisen aika, lisää resursseja palveluihin ja kunnon palkat. Hyvää vanhusten viikkoa! Irma