Olin eilen illalla ystäväni Leenan kanssa Espoossa kuuntelemassa Vammamaispalvelujen tilanteesta pääkaupunkiseudulla! Tilaisuuteen oli kutsuttu Espoon, Helsingin ja Vantaan sosiaali-, potilas- ja vammaisasiamiehet esittämään omia näkemyksiään ja raporteissa nousseita kysymyksiä. Helsingistä oli mukana sosiaaliasiamies Lilli Autti. Parasta tilaisuudessa oli keskustelu, se avasi minulle uuden maailman ja selvitti hyvin – mitä vammaisten arki on?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Yksi tärkeimmistä asioista on kuljetuspalvelu, se täytyy saada pikaisesti kuntoon Helsingissä!

Miten voi olla mahdollista, että autoa joutuu odottamaan tuntitolkulla? Jokainen päivä voi tuoda yllätyksiä tullessaan, miten ehtii töihin, hoitoihin yms. Kertoipa Leena, että joku on joskus myöhästynyt häistäänkin.

Toinen minua ihmetyttävä asia on se, ettei ole tiedossa kuinka paljon vammaisille on tehty palvelusuunnitelmia! Tämä suunnitelman laativat yhdessä asiakas ja sosiaalityöntekijä. Paperiin tulee molempien allekirjoitus. Palvelusuunnitelma tehdään, jotta kaikilla on tieto, mitä palvelua asiakas tarvitsee. Aika-ajoin se täytyy myös tarkistaa. Miten kunnissa voidaan suunnitella palveluita, budjetoida niihin rahaa jos ei tiedetä mitä palveluita tarvitaan? Ei ihme, että kuntien budjetit ovat alimitoitettuja.

Kolmas mieltäni askarruttava asia ovat omaishoitajat ja avustajat. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, mutta kuinka kauan he jaksavat jos ei ole mahdollisuutta pitää välillä lomapäiviä? Avustaja taas on välttämätön apu vaikeasti vammaisille ihmisille, jotta arjenelämä sujuisi. Paljon on tehtävää ja mietin ovatko vammaiset samanarvoisia lain edessä? Mikä on asiakkaan suoja? Paljon jäi asioita pyörimään mieleen! Irma