Ihmisoikeusliitto ry on julkaisut lokakuussa 2007 selvityksen Suomessa asuvien muslimien suhtautumisesta perhearvoihin ja perhelainsäädäntöön. Muslimien suhtautumista selvitettiin haastattelemalla 75 Suomessa asuvaa muslimia. Selvityksen on laatinut Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Selvityksestä poimittua:

" Islamilaisen perheoikeuden säännöt poikkeavat monessa kohtaa Suomen perhelainsäädännöstä. On oletettavaa, että muslimeiden perheeseen liittyvät arvot ovat osin erilaiset kuin (nykyiset) länsimaiset arvot. Muslimisiirtolaisten kohdalla länsimaisissa yhteiskunnissa joudutaan yhä useammin tilanteisiin, joissa perheoikeusjärjestelmät ovat ristiriidassa. "Muslimimaahanmuuttajiin ja islamiin uskontona liittyy Suomessa paljon tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Muslimit nähdään herkästi yhtenä yhtenäisenä ja erittäin uskonnollisena ryhmänä, vaikka Suomessa asuvat muslimit edustavatkin monia eri taustoja. Joukossa on lukuisia sellaisia henkilöitä, jotka ovat asuneet suurimman osan elämästään jossain länsimaassa ja niitä jotka ovat syntyneet länsimaissa. Islamilainen kulttuuri on monimuotoinen ja islamilaisen lain tulkinnat ja käytännöt vaihtelevat. Todennäköisesti tässä selvityksessä esille nostetut ristiriidat eivät kosketa kaikkia täällä asuvia muslimeita. He noudattavat Suomen lakia ja mikäli haluavat sen lisäksi noudattaa jotain islamilaisen lain määräystä, jättävät jälkimmäisen "seremonialliselle" tasolle. Joillekin islamilaisen lain määräyksen noudattaminen voi olla jopa vain "välttämätön paha", vaikkapa matkustusasiakirjojen saamiseksi. Lukijan on syytä muistaa, ettei elämä ole juridiikkaa muslimilla sen enempää kuin kristitylläkään. Parisuhteet muodostetaan, tähänkin kyselyyn vastanneiden keskuudessa, ennen kaikkea rakkaudesta."

 

Selvitys on kokonaisuudessaan luettavissa ja/tai tulostettavissa Ihmisoikeusliiton kotisivuilta. t. Irma