Ihana aurinko ilhdutti tänään ja se tuntui hyvältä. Onko tämä tyyntä myrskyn edellä, kun viikonlopuksi on luvattu kunnon myrskyä. Onko semmoinen sanonta, että sää on kuin naisen mieli - kuka sen on keksinyt?

Olin eilen illalla Dooris -verkoston tilaisuudessa. Tutkija Veronika Honkasalo Helsingin yliopistosta alusti mm feminismin suuntauksista. Dooris -verkosto on Demarinaisten kuntarajat ylittävä, puolueosastoista riippumaton, epävirallinen avoin foorumi, jonka parissa tasa-arvoasioista kiinnostuneet ihmiset pääsevät keskustelemaan, väittelemään ja toimimaan oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Dooris-verkosto kokoontuu vallan eri keskuksiin aina illan teeman mukaisesti. Seuraavalla kerralla 26.2 klo 16.30 alkaen keskustellaan naisjohtajuudesta.

Hyvää ruokaa oli tarjolla ja keskustelimme innokkaasti naisenelämästä. Miten naiset tukevat ja kannustavat toisiaan? Naiset kaipaavat omia verkostoja, siksi myös Naisyhdistys on olemassa. Naisilla on tarvetta olla keskenään ja puhua naisten elämään liittyvistä asioista.

Puhuimme ikärasismista, vanhojen naisten kohtalosta, sukupolvien välisestä yhteistyöstä, maahanmuuttajanaisten mahdollisuudesta osallistua, naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, naisten häirinnästä, tutkijanaisten kohtalosta jne. Puhuttavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, tällaisia tilaisuuksia tarvitaan. Yhteistyöllä ja toisiamme kannustammalla saamme enemmän aikaan. Irma