Uutisissa kerrottiin, että lumi ja pakkanen haittaavat pahoin liikennettä Kreikassa. Kaksi tärkeää päätietä on suljettu ja tuhansia pikkukyliä on eristyksissä. Myös sähkölinjat ja vesijohdot ovat paikoin katkenneet. Lumisateen ennustetaan jatkuvan viikon puoliväliin ja lämpötilan odotetaan putoavan Pohjois-Kreikassa paikoin -11 asteeseen. Poliisi on kieltänyt rekkaliikenteen muilta kuin polttoaine- ja elintarvikekuljetuksilta, ja ihmisiä on muutoinkin kehotettu jättämään autoilu toistaiseksi sikseen.
Merellä kova tuuli haittaa puolestaan lauttaliikennettä. Myös lentoliikenne joillekin saarille on keskeytetty. Ateenan lentokenttä on auki, mutta sen lentojen odotetaan myöhästelevän huonossa säässä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sain tänään postia ja kuvia Ateenasta, myös siellä on ollut tänään pakkasta, koulut ovat olleet suljettuina. Alla on todisteeksi lasten ottamia kuvia kotikadulta. Lapsenlapsilla on luminen "hiihtoloma" – sukset vaan ovat Suomessa. Vesi on ollut poikki, pakkasta on ollut reilusti ja lunta paljon. Lapset ovat huolissaan lintujen puolesta, sillä pari viikkoa sitten oli vielä tosi lämmintä. Miten mahtaa käydä apppelsiineien, kun saivat noin upean lumihunnun? 

 

                                1305536.jpg

                                Tämä on todella ihmeellinen näky Ateenassa?

 

                  1305542.jpg

               Autolla ei ajella, aurauskalustoja ei ole ollut liikenteessä.

               On lomapäivä! Toivottavasti lumi ja putket sulavat, se

               helpottaa elämää. Irma