Saako vanhus apua ajoissa? Miten vanhukset saavat tietoa heille kuuluvista palveluista? Mitä sitten jos kukaan ei ole puhumassa vanhuksen puolesta? Kenen tehtävänä on tiedon levitys?
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Olen lukenut, että Helsingin kaupungin terveyskeskuksen kotihoito-osasto ja Helsingin yliopisto ovat käynnistäneet hankkeen, jonka tarkoituksena on etsiä hyviä käytäntöjä vanhusten kotona asumisen tueksi. Etsitään käytäntöjä, jotka liittyvät esimerkiksi vanhusten itsenäisen asumisen
tukemiseen, liikkumiseen, hoitoon, hoivaan, seurusteluun, yhdessäoloon tai harrastuksiin. Erityisen toivottavaa on, että ne toisivat apua ja vaihtelua yksinäisten, kotona asuvien vanhusten elämään. Kauniita ajatuksia ja hyviä tavoitteita, mutta miten ne toteutuvat käytännössä?
Eikö 80 vuotta täyttäneillä ja erityishoitotukea saavilla henkilöillä ole oikeus päästä kunnan järjestämien sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin viimeistään seitsemäntenä päivänä yhteydenotosta. Kiireellisissä tapauksissa arviointiin on päästävä välittömästi. Toimiiko tämä oikeassa elämässä?
Mikä on Palveluntarpeen arvio-laki, eikö se tullut voimaan jo vuosia sitten? Toiko se tietoa asiakkaiden palveluntarpeista? Palveluntarvearvio koskee henkilöitä, jotka eivät ole palveluiden piirissä tai joiden elämäntilanteessa tapahtuu muutos. Mitkä ovat eväät siihen, että apua tarvitsevat vanhukset löydetään varhaisessa vaiheessa ja autetaan heidän omatoimisuuttaan? Kuka ottaa selvää tästä viidakosta, ei ainakaan vanhus yksin.
Kommentit