Perjantain aihe on vapaa-aika: Kuinka kauas ja miten on mentävä, että tuntee olevansa matkalla?

Lapset ovat maailmalla, onneksi Euroopassa. Heitä haluan käydä lomilla tapaamassa, etten kuole ikävään. Lapset ovat eri maissa, joten kiertomatka on hyvä. Ensin toisen luo ja sieltä eteenpäin, näin säästyy aikaa ja yksi lentomatkakin. Hienoa, että on sähköposti yms - yhteydenpito on helpompaa. Ennenvanhaan ei ollut kännyköitä eikä edes puhelinta jokaisessa perheessä. Nykyään "välimatkat ovat lyhentyneet" ja tuntuu, etteivät lapset ole niin kaukana.

Työni puolesta kiertelen Helsingin kaupunkia ristiin rastiin. Välillä tuntuu, että olen ulkomailla, kun juna tai bussi sukeltaa vieraampiin kaupunginosiin ja etsin kartan kanssa päiväkotia. Olen tosi iloinen, että opin tuntemaan kotikaupunkiani paremmin. Askelmittari on vielä ostamatta, täytyy laittaa listalle. On mukavaa seurata, paljonko askelia päivässä kertyy ja tuleeko liikuttua tarpeeksi.

Aikalailla erikokoiset selkäreput tulee matkustamisesta ihmisille, toiset lentävät monta kertaa  vuodessa lomille tai työmatkoille. Liian monelle matka aurinkoisille rannoille on suuri haave ja unelma. Muistan aina ensimmäisen matkani ulkomaille, olin pomimassa Ruotsissa mansikoita 17 vuotiaana. Se oli aikamoinen suoritus, yksin matkaavalle nuorelle tytölle - hyviä muistoja jäi.

                         Rantakatu Lausannessa, kauniit vuorenhuiput siintävät edessä!