Niissä työpaikoissa, joissa hyvinvointi on keskimääräistä parempi, esimies on aktiivinen, kannustava, kuunteleva, oikeudenmukainen ja kehittämismyönteinen. Hän muistaa tukea ja kannustaa henkilöstöä. Hyvinvointi on jaksamista, innostumista ja työn mielekkääksi kokemista. Työ tuntuu mielekkäältä silloin, kun se sujuu ja tulee onnistumisen kokemuksia. Työn mielekkyyttä haastavat yhä nopeammat muutokset palveluissa ja organisaatiorakenteissa. Työpaikkojen haasteena on vastata eritaholta tuleviin muutospaineisiin entistä nopeammin ja joustavammin.

Muutosten keskellä arkityö ei useinkaan suju odotusten mukaisesti.

 

Työntekoon tulee monenlaisia häiriöitä, väärinymmärryksiä tai yhteistyön ongelmia. Aiemmat toimintamallit eivät enää toimi ja ponnistelut työn muuttuneiden tavoitteiden saavuttamiseksi voi johtaa kuormittumiseen, työn hallinnan ja työn mielekkyyden murentumiseen. Mahdollisuus onnistua työssä ja tehdä työ riittävän hyvin ovat hyvinvoinnin ydinkysymyksiä. Ikävintä on se, kun työongelmat tulevat uniin ja valvottavat yöllä. Silloin tulee todellinen väsymys.

 

Työpäivän aikana täytyy olla aikaa elpymiseen. Koneen ääressä istuvien hartiat kipeytyvät ja jäykistyvät, taukojen pitäminen, venyttely ja liikkuminen edistävät elpymistä. Myös silmien ja aivojen täytyy saada välillä lepoa. Kalustesuunnittelu, työpisteen järjestely ja ergonomia lähtevät ihmisen tarpeista. Hyväkään ergonomia ei silti muuta sitä tosiasiaa, ettei ihmistä ole luotu vain istumaan. Työ on vain osa elämää, pidetään huoli itsestämme:)

 

                        1450624.jpg

                                  Tämä kuva on Tansaniasta ja tässä tehdään ryhmätyötä!