Viime päivien aikaan on tullut surullisia uutisia maailmalta, Espanjassa tapahtui järkyttävä kolari. Monessa perheessä on syvää murhetta ja surullinen kevät, kesä... Suru, muistot kulkevat mukana aina, varsinkin kun on menettänyt lapsensa. Toivottavasti näillä surevilla on lähellään tukiverkkoja, sukulaisia ja läheisiä - he kaipaavat läheisyyttä ja lämpöä, kuuntelijaa.

Olen seurannut vierestä ystäväni jaksamista, hänen äitinsä on ollut sairaalassa, huonossa kunnossa. Äiti on elänyt pitkän elämän, mutta nyt elämänlanka on hiipumassa. Olipa äiti tai isä minkäikäinen tahansa, on vanhemman kuoleminen raskasta aikaa. Yhtäkkiä oletkin vahvempana äitisi vieressä, olet kenties sukusi vanhin - se on vastuullinen pesti. Kokemusta minulla on, vanhempani ovat kuolleet. Vielä vuosien kuluttua voi joku muisto nostaa kyyneleet silmiin, esim radiossa soiva isin suosikki iskelmä.

Tänään sain surullisen viestin siskoltani, elämä tuo tullessaan joskus liian raskaan taakan. Näin on  kun menettää lapsensa. Miten voimme olla apuna? Täytyy uskaltaa puhua ja olla lähellä vaikka hiljaa, jos ei puhuminen onnistu.

                                       Kaunis sininen taivas, pieniä pilvenhattaroita.