Olin eilen kuusi tuntia demarinaisten teltassa Kaisaniemessa - Maailma kylässä festareilla. Teltta oli hyvällä paikalla, viereisellä tontilla esiintyivät taitavat nuoret muusikot ja he toivat letkeän ja leppoisan tunnelman. Tapasin tuttuja ja tuntemattomia, yleisö tuli tutustumaan pöydän antimiin ja kävimme hyvää keskustelua arjen asioista.

Päiväkahveilla sain hyvää seuraa, olin sopinut ystäväni Leenan kanssa, että juodaan yhdessä kahvit Kaisaniemessä. Aurinkoinen sää oli houkutellut paikalle ihmisiä hirmuisen paljon, onneksi oli hyviä maamerkkejä, löysimme toisemme. Kahvi ja korvapuusti maistuivat ihanalta. Teki hyvää istua välillä - seuraamme liittyi kaksi herrasmiestä ja heidän kanssaan kävimme hyvän keskustelun päivän kuumista poliittisista kysymyksistä. Kiitokset Leena seurasta ja siitä, että veit minut sovittelijoiden pöytään, sain uutta tietoa ja hyviä kontakteja. Luin kirjaa, jonka sain ja siitä on hyötyä myös työssäni.

Tapasin festareilla myös tuttuja tansanialaisia naisia, he ovat olleet vierailemassa Suomessa ja Demo on toiminut emäntänä. Oli mukavaa jutella ja muistella Tansanian matkaa, se oli minulle todellinen elämys.

                    1586049.jpg

Tässä tansanialaisia naisia haastatellaan Kaisaniemen festareilla. Naisilla riittää juttua perhepoliittisista kysymyksistä, olipa koti missäpäin maailmaa tahansa. Naisille täytyy antaa enemmän valtaa köyhissä maissa, silloin myös perheiden ja lasten elämä paranee.