Lapsiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma, aamupäivän seminaarissa asiaa käsiteltiin hyvin monipuolisesti. Väkivalta rikkoo lasten oikeutta kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä. Väkivallasta vaietaan liian usein ja näin se ei tule viranomaisten tietoon. Uusi lastensuojelulaki velvoittaa puuttumaan asioihin, lapsella on oikeus varhaiseen tukeen.

 

Neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa on mahdollisuus nähdä ja kuulla, jos lapsen asiat eivät ole kohdallaan. Hurjalta kuulostaa myös, että Suomessa köyhien lasten määrä on kolminkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana. Eihän Suomi ole edes köyhä maa, mihin olemme menossa? Köyhyys voi tuoda tullessaan ongelmia ja lapsenelämään sillä on varmasti vaikutusta.

Seminaarissa puhuttiin myös koulukiusaamisesta, ei ole oikein, että lapsia pyydetään selvittämään asiat keskenään. Painotettiin, että aikuisen on huomattava myös hiljainen kiusaaminen, ei vain näkyviä tekoja. Aikuinen on mallina ja vastuussa, tuenpuute tuo turvattomuutta lapsen elämään.

 

Tuulentupa (Einari Vuorela)

"Minä menin hattuni alle ja lähdin maailmalle pois köyhyyttä pakohon. Tein tuulentuvan, tein talon, sain lahjaksi päivän valon ja ilmaisen kuutamon."