Aurinkoinen ja tuulinen on tämä päivä ollut. On ollut aikaa päivittää kotisivut ja lukea tarkkaan lehdet. Mielenkiintoinen viikko on tulossa, mitähän taas paljastuu ja minkälaiset kootut selostukset kuullaan. Läpinäkyvyyttä vaaleihin tarvitaan - kävin allekirjoittamssa nimeni Iltalehden listoille asian puolesta. Onhan se todella outoa jos on mahdollisuus ostaa itseään hyödyttäviä päätöksiä. Rahalla saa mitä haluaa - näinkö se on? Kenen asioita silloin hoidetaan - unohtuuko tavalliset kansalaiset?

On päivään mahtunut muutakin - keräsin pikkuisesta puutarhastani salaattia, valkosipulinvarsia ja oreganon lehtiä. Olen laittanut kaikki salaatinjämät kasvamaan tuohon siniseen ruukkuun, hyvin toimii ja herkulliselta maistuu. Olen kesäisin omavarainen ja se tuntuu mukavalta.

                 1625542.jpg

Näistä sain ihania, kesäisiä makuja salaattiin! Salaatti on terveellistä syötävää, eikö niin!

                  1625751.jpg

Jälkiruuan ainekset ovat omasta puutarhasta - mansikat viimekesäisiä ja raparperi tältä kesältä. Tein niistä kiisselin ja vispasin pikkuisen kermaa päälle. Kiisseliin käytin mausteeksi fariinisokeria ja kylläpä kelpasi.