Nyt ukkostaa ja sataa vettä, mutta aamu valkeni aurinkoisena ja päätin kävellä Itäkeskukseen. Oli pakko käydä työpaikalla sairasloma-asioita hoitamassa ja olin myös sopinut, että tapaan ystäväni Leenan kahvilassa - kaipasin juttuseuraa. Juteltavaa piisasikin ja söimme mustikkapiirakkka kahvin kera.

Matkalla Itikseen ihastelin tienvarren villejä luonnonkasveja ja yritin muistella niiden nimiä. Niistä muistui väistämättä mieleen lapsuus ja kotimaisemat Kainuussa. Ehkä siihen oli syynä myös se, että tänään äitini täyttäisi 84 -vuotta, jos olisi vielä elossa. Hän kuoli  kahdekasn vuotta sitten Kajaanissa, sairaalassa. Muistan edelleen, miten vaikeaa oli saada hänet hoitoon - oliko silloin jo puute työntekijöistä ja sairaalapaikoista?

Tänä kesänä Helsingissä on jouduttu sulkemaan sairaalaosastoja, kun työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Synnytyssairaaloissa on ollut aikamoinen ruuhka, hoitajat ovat tehneet pari työvuoroa peräkkäin, niinkuin sairaaloissakin?? Missä muussa työssä tuo onnistuisi ja miten kauan hoitajat jaksavat jatkaa tämmöistä työtahtia? Sairaanhoitajien palkankorotuskaan ei ollut huikea, vaikka he lakkoilivat urheasti. Ihanaa, että lapsia syntyy, saisi syntyä vielä enemmänkin, mutta tiukoille on työntekijöiden jaksaminen vedetty. 

Omakohtaisia kokemuksiakin on kertynyt tämän olkapään takia, joka onneksi paranee luonnostaan - mutta kipuilee öisin aikalailla. Ensiyönä ei harmita, vaikka käsi valvottaisi, sillä radiossa soitellaan läpi yön Elvistä. Hän oli ehdoton suosikkini jo nuoruudessa.

                                        Näitä liljoja oli myös kotipihalla Kainuussa!