Hyvä, että asiasta on noussut häly!! Pekingissä vaaditaan, että avajaisista hyllytetty pikkuinen laulajatyttö pyydetään esiintymään päättäjäisiin. Se on vähintä, mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä, uskomatotonta, että näin ylipäätään voidaan tehdä. Seitsenvuotiaan Yang Peiyin hyllyttäminen olympialaisten avajaisista on herättänyt voimakkaita tunteita paitsi maailmalla myös Pekingin kaduilla ja kiinalaisilla internetsivuilla.

Onko mietitty lasten tunteita? Miltä tuntuu, kun ulkonäkö onkin esteenä esiintymiselle? Miltä tuntuu lapsesta, kun oma lauluääni ei kelpaa? Mitä muuta mahtaa paljastua ennen kisojen loppua ja veikkaanpa, että päättäjäisiä katsotaan tarkalla silmällä.

En meinannut uskoa uutista, kun muutama päivä sitten paljastui, että olympialaisten avajaisissa ihastuttanut Lin Miaoke, 9, ei todellisuudessa laulanut lainkaan, vaan ainoastaan aukoi suutaan laulun tahdissa. Kaunis lauluääni kuuluu Yang Peiyille, joka ei päässyt lavalle – ääni kyllä kelpasi.

 

Olympialaisten päätösseremoniat pidetään 24. elokuuta. Järjestäjät eivät ole vielä ottaneet kantaa siihen, voisiko Yang Peiyi päästä tuolloin esille sekä äänellään että kasvoillaan.

 

ps.

Onnea Hanna-Maria Seppälälle huomisaamun uintiin, toivottavasti kaikki menee nappiin, jotta uimari itsekkin voi olla tyytyväinen.