Sosiaali- ja terveydenhuollossa on keskimäärin viiden prosentin työvoimavaje, käy ilmi kuntatyönantajien yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa tekemästä selvityksestä. Kunnissa oli tutkimusajankohtana huhtikuussa täyttämättömiä vakansseja yli neljätuhatta.

Nyt asiaa on tutkittu, olen nähnyt sen työssäni jo aikoja sitten. Siksi olenkin puhunut ja puhun edelleen vakinaisten varahenkilöiden puolesta.

 

Tulevissa kuntavaaleissa tämä on yksi minun tärkeimmistä teemoistani ja jaksan paasata siitä aina. Vakinaisia varahenkilöitä voisi olla päiväkodeissa, sairaaloissa, kouluissa, vanhustenpalvelutaloissa yms. Aina on joku lomalla, koulutuksessa, sairaana, kokouksissa. Vakinaiset varahenkilöt on helppo vakinaistaa töihin, aina jää porukoita eläkkeelle. Työvoimavaje johtuu siitä, että työntekijöillä on armoton työtahti ja ei sitä kovin kauaa jaksa. On erilaista tehdä töitä ihmisten parissa, kuin papereiden kanssa. Lapsi esim. ei odota, hän tarvitsee apua monessa asiassa.

 

Henkilöstövaje on suurin Etelä-Suomen läänissä ja varsinkin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. . Erityisesti on pulaa erityislastentarhanopettajista, sosiaali- ja erityissosiaalityöntekijöistä ja puheterapeuteista.  Lukumääräisesti eniten työvoimavajetta oli kunta-alan suurimmissa ammattiryhmissä eli lähihoitajissa, perushoitajissa, lastenhoitajissa ja kodinhoitajissa sekä sairaanhoitajissa ja erikoissairaanhoitajissa. Jottain tarttis tehdä!

 

                                    1899008.jpg

                                           Lapsi on lapsi tänään - muistetaan se!