Aamulla oli pakko tehdä pieni kävelylenkki, se teki hyvää huonosti nukutun yön jälkeen. Olkapää kipuilee ja herättelee öisin, ensi maanantaina menen omalla kustannuksella fysikaaliseen hoitoon. Vakuutusyhtiö pihtaa edelleen päätöstään ja ihmettelen, olihan tämä työtapaturma??

 

Eilinen paneeli on pyörinyt mielessä, siellä käytiin vilkasta keskustelua Kuntaliiton kielteisestä suhtautumisesta uudistuksiin, vammaispalvelulain kulut vähintään kymmenkertaistuvat Kuntaliiton mukaan. Kuntaliiton mielestä lain taloudelliset vaikutukset tulee arvioida perusteellisesti, koska pääosa kustannuksista jää kuntien vastuulle.

 

Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut vaikutuksiksi runsaat 18 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien arviot lisäkustannuksista ovat kuitenkin merkittävästi suuremmat, jopa 200-300 miljoonaa euroa. Kenellä on laskutaito tallella ja miten voidaan saada näin erilaiset tulokset. Eikai Kuntaliitto yritä kaataa tätä hanketta ja kaatuuko kuntien talous tähän? Nyt vain odotellaan, saadaanko laki voimaan 1.9.2009 - vai joudutaanko taas odottelemaan. Uskomatonta pelleilyä vammaisten kustannuksella, ei ole oikeudenmukaista eikä tasa-arvoista.

 

Asiasta toiseen, tänään olen avannut toisen blogin osoitteessa blogit.uusisuomi.fi/ -nimellä Irma Marttila. Kuntavaaliehdokkaita on houkuteltu kirjoittelemaan Uuden Suomen blogiin tarinoita, nyt olen sen aloittanut. Käyppä kurkkaamassa ja kommentoimassa.