tämä oli otsikkona 2.10.2008 klo 17–19.30 Kirjalla järjestetyssä tilaisuudessa.

Olimme liikkeellä oikeaan aikaan, eilen tuli tieto, että maahanmuuttajien työllisyysasteen kohoaminen kantaväestön tasolle tuo julkiselle sektorille Helsingissä 58 miljoonan euron vuosittaisen säästön. Helsingin kaupungin osuus taloudellisesta hyödystä olisi noin 24 miljoonaa euroa, josta valtaosa tulisi lisääntyneiden verotulojen kautta. Tähän johtopäätökseen on päädytty Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemässä selvityksessä, jonka toimeksiantaja oli Helsingin kaupunki. Maahanmuuttajien työllisyystilanne on Helsingissä selvästi heikompi kuin muun väestön. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien helsinkiläisten työllisyysaste oli 51 prosenttia vuonna 2006. Kaikkien helsinkiläisten työllisyysaste oli samaan aikaan 76 prosenttia. Vaikka yleinen työllisyystilanne molemmissa ryhmissä on viime vuosina parantunut, ei ero työllisyysasteiden välillä ole kaventunut.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaikka satoi vettä, oli ID juhlia ja paljon muita tilaisuuksia samaan aikaan, Kirjan sali täyttyi innokkaista kuulijoista. Näyttelijä Jani Toivola tempasi yleisön mukaan oman elämänsä tarinoilla. Laitosapulainen, työvalmentaja, projektityöntekijä, osastopäällikkö, yrittäjäneuvoja ja valtuutettu puhuivat ao aiheesta ja omista kokemuksistaan. 

Maahanmuuttajien heikkoon työmarkkina-asemaan vaikuttavat monet syyt, joista heikko suomen kielen taito on yksi osatekijä. Tutkintojen ja osaamisen hyödyntäminen, ammatillisen osaamisen täydentäminen ja ohjaus työmarkkinoille edesauttavat maahanmuuttajien työllistymistä ja urakehitystä. Maahanmuuttajien työvoimareservin hyödyntämiseksi tarvitaan nykyistä tehokkaampia työvoimapoliittisia keinoja, erityisesti henkilökohtaista ohjausta. Henkilökohtaisen neuvonnan odottaminen voi kestää jopa kolme kuukautta, lisäresursseja tarvitaan.

Vilkkaan paneelikeskustelun jälkeen meitä ilahdutettiin musikilla, kuulimme Nonan viulusooloja. Keskustelua jatkettiin pienissä ryhmissä, kahvikupin ääressä, kadulla..

 

Olen tosi iloinen, että saimme kuulijoita, tälle tilaisuudelle oli tarvetta. Keskustelu oli vilkasta ja lupasin, että jatkamme näitä tilaisuuksia - vähintään kerran vuodessa aina uuden teeman kera. Seuraavaksi toivottiin keskustelua mielenterveysasioista, maahanmuuttajataustaisia alustajia ja esiintyjiä ilmoittautui tilaisuuteen. HMK- ryhmä sai myös uusia jäseniä.

 

Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Demareiden Helsingin Monet kasvot ryhmä, Demarinaiset ja Helsingin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, lämpimät kiitokset järjestäjille. Tulettehan mukaan ensi kerrallakin, keskustelua täytyy jatkaa myös vaalien välillä.