Jäikö hän edes seuraamaan, miten lapselle kävi. Aikamoinen työviikko on takana ja tuo lööppi pisti miettimään, miten vanhemmat uskaltavat päästää lapsensa yksin liikenteeseen. Ei pikkuinen lapsi pysty itseään puolustamaan, onneksi paikalla oli avulias ihminen. Aikuisten täytyy suojella lapsia ja auttaa pieniä kulkijoita tuolla liikenteessä. Toivottavasti tämä mies saadaan vastuuseen teostaan.

Toinen järkyttävä tilanne sattui ylipormestarin illassa Myllypurossa. Ilta sujui alussa rauhallisesti perusasioista keskustellen, asukkaiden kysymyksiin vastasivat virastojen päälliköt ja ylipormestari. Viimeiseksi pääsi ääneen vanhempi rouvashenkilö, hän käytti raivokkaan puheenvuoron maahanmuuttajista,
he vievät kuulemma kaiken ja kantaväestö unohdetaan. Lopuksi rouva toivotti kaikki loiset pois maasta ja tällä lauseella hän sai mm. somaliäidit poistumaan itkien salista. Tunsin kiukkua, raivoa ja häpeää.

Osani sain myös minä tilaisuuden jälkeen ja se paljasti, että on mietittävä aivan uusia keinoja
monikulttuuristen naisten mukaan saamiseksi keskusteluihin ja verkostoihin. Enpä olisi arvannut, että tällaiseenkin törmään työssäni. Lama ja taantuma näyttävät tuovan tullessaan sosiaalisia ongelmia, kaikkein heikommassa asemassa olevia lyödään! Miten lapset selviävät siitä, että äitejä haukutaan....