Tässä tarinassa kerron Saviniemen ja Puolangan mummoista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Aina koulun loputtua mietimme isonsiskon kanssa, mistä saamme rahaa, jotta pääsemme serkkujen luokse Myllykoskelle kyläilemään. Yksi konsti oli mm marjojen kerääminen ja parhaat marjapaikat löytyivät Saviniemeltä. Syynä taisi olla se, että siellä oli harmaa, pieni mökki, jossa asusti yksikseen kaukainen sukulainen - mummeli – hän ilahtui aina tulostamme ja paistoi joka kerta makoisia lettuja meille. Lettujen tuoksu leijaili metsään ja tiesimme, että oli tauon paikka. Arvaa vaan, miten hyvältä ne maistuivat omatekoisen hillon ja mehun kanssa. Useina kesinä vierailimme tämän mummon luona, sitten polkumme erkanivat – me muutimme maailmalle ja mummo jäi kotikylälleen. Hän on kuollut jo aikoja sitten – mutta muistot ovat lämpimiä.

Toinenkin liittyy ruokaan – Puolangan mummo oli äitini äidin sisko ja hän oli mestari leipuri. En ole koskaan sen koommin saanut niin hyviä itsetehtyjä wienereitä. Janon sammutti lähteestä lipolla juotu raikas vesi. Olen kyllä harjoitellut wienereiden leipomista ja täytyisi kai taas paistaa lettujakin. Olisihan se mukavaa, jos myös minun lapsenlapseni voisivat joskus muistella, mitä herkkuja mummu leipoi, paistoi tai keitteli. Jokaisella vanhuksella on omat reseptinsä – kerätään niitä talteen ja kokeillaan miltä maistuvat vanhanajan leipomukset, silloin ei aineilla pröystäilty.

Onko sinulla joku ihana resepti, raskitko antaa sen meille? Kerätään reseptit talteen. Irma Marttila