Suomalaisnuoret ovat yllättäen huolestuneita työttömyydestä ja työn löytymisestä tulevaisuudessa. Miten paljon tähän vaikuttaa tämän päivän keskustelu työhyvinvoinnnista, työn vaatimuksista, kiireisyydestä ja ammattitaitoisen henkilön puutteesta? Työnjohdollakin on osansa työhyvinvointiin, työelämän on muututtava, jotta emme pelottele nuoria pois työmarkkinoilta. Nuorisotyöttömyys täytyy ottaa haltuun, tarvitsemme kaikki nuoret työelämäään tulevina vuosina. 

"Huoleton nuoruus ei pidä paikkaansa. Nuoret kelailevat näitä juttuja varsin paljon, ja ovat hyvin kiinnostuneita muistakin kuin vain itsestään ja omasta hyvinvoinnista." Päätutkija Markku Keränen. Oulu (Metro 24.10.2007)

Toinen mielenkiintoinen asia tässä tutkimuksessa oli se, että nuoret ovat hyvin huolestuneita yhteiskunnan kovenevista arvoista ja ihmisten välinpitämättömyydestä. En ole ihmeissäni tästä, sillä olen kuunnellut lähipiirini nuoria ja kuullut tämän huolen heiltä! Nuoriso on myös huolissaan ympäristöstä ja sen tilasta. Nykypäättäjien täytyy miettiä minkälaisen pallon lapsillemme jätämme!! Nuoret ovat pian vastuussa ja vallankahvassa. Ei pelota tulevaisuus!Kaunista syksyä! t. Irma