Burmassa on tapahtunut kamala katastrofi, siihen on menehtynyt yli satatuhatta ihmistä. Järkyttävä oli eilisessä hesarissa ollut kuva, jossa kodittomat lapset istuivat hökkelien keskellä. Mielestäni yleinen keskustelu ja sympatiat kertoo surullisella tavalla mistä on kyse. Jos onnettomuuden kohteena ollut maa ei ole tuttu matkailusta, kulttuurillistaan tai mediasta - sen hätä ei  jaksa kiinnostaa kovinkaan pitkään.


Avun antamista viivyttää politiikka - paikalliset vaalit!! Ihmiset saavat odotella hätänsä kanssa. Suomen rahallinen tuki on pientä, Burma on todellisessa kriisissä. Miksi nyt ei toimita samalla tavalla, kuin Kaakkois -Aasiaa kohdanneen katastrofin aikoihin - siksikö, ettei 

suomalaisia ole Burmassa hätää kärsimässä? 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Esim. Yhdysvaltain nykyinen hallinto on omalta osaltaan laiminlyönyt ilmastomuutoksen torjunnan. Selvää on, että etenkin köyhimmissä maissa yhä useampi maailman vähäosaisista saa tulevina vuosikymmeninä valmistautua kuolemaan juuri samanlaisen myrskyn uhrina, jollainen iski nyt Burmaan. Vastuuta maapallon hyvinvoinnista saisivat kantaa kaikkein vahvimmat, milloin asia otetaan vakavasti?