Aurinkoinen kaunis aamu, kevätkukat kukkivat ja tuovat iloa elämään. Tänään vietetään veteraanien päivää, he ovat rakentaneet meille kotimaan. Pian puhkeavat lehdet puihin -kevät on kasvun aikaa, ei kuitenkaan kaikille. Viime viikko on ollut hiljaista täällä blogissani. Syynä on suru ja järkytys - nuoren ihmisen poismeno tuntuu niin turhalta, olen murheissani sisareni ja hänen perheensä takia. Nyt jos koska he kaipaavat turvaverkkoja ympärilleen, surullisinta tässä on se, että he asuvat kaukana. Ainoa mahdollisuuteni on olla puhelimitse yhteydessä heihin. Onneksi heillä on paljon sukua ja ystäviä ympärillään.

Mistä ihmiset löytävät ja saavat tukea kriisitilanteissa, sairastuessaan jne. Näitä asioita pääsen seuraamaan läheltä myös työssäni päivähoidossa. Miten perheet saavat ajoissa apua, tukea ja palveluita sosiaali- ja terveystoimesta? Olen myös miettinyt, välittyykö oikea tieto päättäjille ihmisten arjesta. Nykyään näyttää siltä, että toisilla menee entistä paremmin ja osa ihmisistä kituuttaa pienillä tuloilla ja eläkkeillä. Suomessa on lapsiköyhyyttä, se on surullinen ilmiö, sillä on pitkäaikaiset vaikutukset lapsen elämään. Kenelle tätä yhteiskuntaa rakennetaan? 

Kunnallisvaalit ovat lokakuussa, jäsenäänetys on käynnissä. Olen ehdokaana ja numeroni jäsenäänestyksessä on 83. Äänestämällä voit, voin vaikuttaa, miten palvelut järjestetään. Kaikista ihmisistä on pidettävä huoli ja varsinkin kaikkein pienimmistä.

                Elämässä on valoa ja varjoa, tämä valkovuokko kurkistelee valoa päin.