Tämä oli tämän päivän paras uutinen, vihdoinkin on mietitty, miten puuttua koulukiusaamiseen. Kaikki koulut avaavat pian ovensa, Kajaanissa lapset ovat jo tänään aloittaneet syksyn urakan. Sää on niin syksyinen, ettei se ainakaan harmita pikkuisia peruskoululaisia – ilmassa on todella syksyntuntua. Mutta onko Kajaanissa käytössä jo KiVa Koulu – ohjelma?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koululaisten mahdollisuus osallistua monipuolisesti kiusaamisesta annettavaan opetukseen vähentää tuntuvasti kiusaamista, osoittaa opetusministeriön rahoittama KiVa Koulu -kokeilu. Sekä toistuvasti kiusattujen että kiusaavien lasten osuus väheni kokeilukouluissa viime lukuvuoden aikana noin 40 prosentilla. Myönteiset tulokset näkyvät sekä lasten omissa että luokkakaverien heistä tekemissä arvioissa.

Yhtä hyviä tuloksia ei ole saatu vastaavissa koulukiusaamistutkimuksissa aikaisemmin missään maailmalla, kerrotaan Turun yliopistosta, jossa ohjelma on kehitetty. KiVa eli kiusaamisen vastainen koulu tarttuu tasapuolisesti ennaltaehkäisyyn ja jo meneillään olevaan kiusaamiseen.

Ohjelman ensi vaiheessa oli mukana yli 4 000 oppilasta 39 koulusta ympäri maata. Oppilaat olivat neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaisia. Lukuvuoden lopussa kiusaamiskyselyyn vastasi vertailun vuoksi myös sama määrä ohjelman ulkopuolisia koululuokkia. KiVa Koulu -opetusta annettiin kokeiluluokille kerran kuussa kaksoistunnilla.

 

Nyt onkin levitettävä tämä hyvä malli kaikkiin kouluihin ja suositan, että mallia otetaan myös aikuisten työelämässä. Kiusaaminen on kitkettävä niin kouluista kuin työpaikoiltakin. Jokaisella on oikeus keskittyä koulunkäyntiin ja työhön rauhassa, ilman pelkoa kiusaamisesta.